Elokuvantekoa epämukavuus-alueella
Kolme vuotta sitten tein valinnan lähteä perinteistä elokuvakoulua epävarmemmalle reitille kohti elokuvatuottajan ammattia. Päätin silloin ensisijaisesti hakea elokuvakoulun sijaan opiskelemaan yrittäjyyttä Jyväskylän ammattikorkeakouluun Tiimiakatemialle. Tuo päätös on määrittänyt Muuttuvan arvopohjan, vaikka päätöstä tehdessä ajatus perustaa tuotantoyhtiö oli vasta kaukainen mielikuva.
Muuttuva tuotanto – tuotanto, joka muuttuu ja mukautuu sen mukaan mitä katsojat haluavat nähdä, mutta myös sen mukaan mitkä ovat ne tekijöille tärkeät sanomat ja viestit, joita tuotannolla halutaan lähettää. Muuttuvalla tavoittelen tasapainoa näiden kahden näkökulman välille. Olen nimittäin huomannut, että monessa tapauksessa tuotantoyhtiöt kallistuvat liikaa joko suuntaan tai toiseen. Sama tietysti voi päteä mihin tahansa yritykseen tai toimintaan ja veikkaan, että syynä tälle ilmiölle on aina jonkinlainen mukavuudenhakuisuus.
En ole kylmä, analyyttinen liikemies, joka katsoisi vain elokuvien taloudellisen menestyksen lukuja. Lähdin alalle, koska jo lapsesta asti visuaalisuus ja mielikuvat ovat inspiroineet minua, ei Roope Ankan rahasäiliö. Silti se on mielestäni maalaisjärkeä, ettei sellainen elokuvatuotantoyhtiö, joka ei koskaan tee voittoa, ole hyvä. On siis mielestäni hyvä pitää aina mielessä elokuvien tuotot ja taloudellinen näkökulma tarinan ja sanoman lisäksi. Rahassa sukeltelu on kuitenkin mukavuusalue, johon en tähtää.
Vuosikausia elänyt mielikuva on tuottaja, joka katsoo vain lukuja ja tuottoja seisoen esteenä luovien alaistensa pyrkimysten tiellä. Tuo tuottaja sanoo, ettei tätä tai tuota voi tehdä liian ison riskin takia, ja ehdottaa, että olisi turvallisempaa tehdä vain uusintaversio jostain takavuosien hitistä, käyttää jotain isoa merkittävää nimeä, tai kopioida viimeisin toiminut trendi naapurista. Hetken nuo ehdotukset voivat toimiakin, mutta samoihin kaavoihin palaaminen oletetun toistuvan suosion nojalla ei toimi loputtomiin, koska maailma muuttuu ja vaihtelua kaivataan. Pidemmällä tähtäimellä tarvitaan riskin ottamisen epämukavuutta ja luottamuksen asettamista uusiin ja kokeellisiinkin juttuihin.
Itse vierastan sanaa taiteilija.
Kulttuurialan ihminen, vaikka elokuvantekijä, voi ajatella olevansa suuri taiteilija. Tämän taiteilijan mukaan luovat valinnat ovat tärkein asia tuotannossa, eikä niitä saa haastaa tuotoista puhumalla. Tuotoilla ei välttämättä ole hänelle niinkään väliä, kunhan ”itsensä toteuttaminen” saavutetaan. Itse vierastan sanaa taiteilija, ja vaikka lähdinkin alalle visuaalisuuden ja mielikuvien perässä, en allekirjoita näkemystä taiteellisuuden valta-asemasta. Se on mielestäni toinen mukavuusalue ja vastakkainen ääripää rahassa sukeltelun unelmille.
Tarina ja sanoma ovat mielestäni elokuvan tai minkä tahansa projektin tärkeimmät osat, mutta tapa, jolla ne välitetään, täytyy olla myös sellainen, joka on mahdollista ymmärtää. Rajoittamaton taiteellisuus voi johtaa siihen, ettei lopulta kukaan muu kuin itse taiteilija enää ymmärrä mistä elokuvassa olikaan kyse, eikä yleisö tietenkään halua siitä maksaa. Siksi tarvitaan mielestäni myös ymmärrystä yleisöstä ja katsojista, eikä esimerkiksi markkinoinnin tosiasioita voi jättää huomiotta. Tavoittelemalla voitollista elokuvatuotantoa voi varmistaa, että elokuvan sanoma pysyy selkeänä yleisöllekin.
Muuttuvan arvopohjaan kuuluu pyrkimys pysyä elokuvanteon epämukavuusalueella, minne astuin tehdessäni päätöksen hakea Tiimiakatemialle 18-vuotiaana elokuvaharrastajana. Mielestäni elokuvatuotannossa on tärkeää ottaa riskejä ja laittaa rahansa uusiin juttuihin ja kokeiluihin. Kuitenkin yhtä tärkeää on, että yleisö pystyy samaistumaan tarinoihin, saa aidosti hyötyä tuotannosta ja maksaa halutusta palvelusta pitäen tuotantoyhtiön kannattavana. Tasapainoinen elokuvatuotanto on varmaan vähän kaikkien epämukavuusalueella, mutta ehkä se onkin se paikka, jossa kaikki uusi ja merkittävä luodaan.