Tänä syksynä opettelen johtajuutta Tiimiakatemialla. Kuten todettu aiemmassa kirjoituksessa, johtajan tehtävä on kertoa työn sisältö ja jakaa vastuu. Johtajuus on siis karkeasti yksinkertaistettuna viestintää ja luottamusta. Kuitenkin, jotta muut voivat luottaa sinuun johtajana, pitää sinun myös luottaa itseesi ja ansaita sitä kautta johtajan asema. Miten? Pitääkö johtajan aina olla täydellinen, saatavilla ja omistaa jokainen osa itsestään toisille? Ei tietenkään. Siinä missä muutkin, johtaja on ihminen eikä tietokoneohjelma, ja se on ok, että ihmisenä johtajankin pitää pysyä terveenä myös itsensä vuoksi. Miten sitten saada johtotehtäviin vaadittava pakka kasaan ja ansaita oma itseluottamuksensa?
Pakan kasaan saamista ei ole terveellistä pitää yhtenä yksittäisenä saavutuksena tai taikasauvan heilautuksena, jolla kaikki korjautuisi kerralla. Tavoitteita asettaessa tälle syksylle ajattelin liian paljon tällä tavoin: Se vain joko on kasassa tai sitten ei – ja siirtymä näiden tilojen välissä tapahtuu kuin sormia napsauttamalla. Olen nyt huomannut, että kuten oppivassa elokuvanteossa tai kestävän yritystoiminnan kehittämisessä, myös itseluottamuksessa tarvitaan prosessiin ja matkaan keskittymistä, eikä niinkään siihen päämäärään. Koska olotila, jossa on itseluottavainen ja kykenevä johtamaan, on tuotos matkasta ja niistä prosesseista, joita tekee jatkuvasti itseluottamuksen edistämiseksi. Jos nämä lopettaa jossain kohtaa, pikkuhiljaa alkaa myös ansaittu itseluottamus haihtumaan ja ollaan takaisin alkuasetelmassa.
Tiimiakatemialla olen viime aikoina kuullut puhuttavan mailan puristamisesta liian kovaa. Mistä mailasta sitten on kyse, ei mitään käsitystä, joten liittyy varmaankin urheiluun. Vasta lukemassani kirjassa vertauskuvaa sivuttiin myös, joten veikkaan näistä yhteyksistä, että kuuluisalla mailalla viitataan ilmeisesti ylisuorittamiseen ja epäterveelliseen panostamiseen työhön, mikä vie jaksamisen. Olen varmaankin nyt alkusyksystä puristanut mailaa vähän liian kovaa, keskittyessä päämäärään, eli pakan kasaan saamiseen. Onhan tähän ansaan tietysti helppo mennä ja olemme kaikki varmaakin menneet siihen aikaisemminkin, koska perinteinen koulujärjestelmä, jossa olen kasvanut lukioikään asti opettaa helposti kiinnittymään nimenomaan a4-arkeille tulostettaviin numeroihin ja kirjaimiin, eli päämääriin, eikä niinkään prosesseihin, kuten meillä Tiimiakatemialla.
Aiemmin puhuin itsevarmuudesta, mutta nyt puhun mieluummin itseluottamuksesta. Itsevarmuus kuulostaa korviini liian kiveen hakatulta ja vakaalta tilalta, joka vain on, ja jonka voi saavuttaa kuten numeron todistukseen. Itseluottamus taas tuntuu kuin vastuun asettamiselta itseensä joka päivä ja joka hetki, joka minusta kuulostaa kuvaavammalta siihen, miten johtaja, yrittäjä tai kuka tahansa tekijä voi ylläpitää luottamusta itseensä ja toimintakykyynsä. Otan nyt asiakseni laittaa omaan kalenteriini säännöllisemmin aikoja, jolloin huolehdin siitä, että tiimini lisäksi jaksan myös itse ja luotan itseeni. Pysähtyminen, tahdin hidastaminen ja välillä ajatusten nollaus ovat tärkeitä itsensä johtamisen keinoja jatkuvan tietotulvan maailmassa.
Kaikki tuntevat epäluottamusta itseään kohtaan joskus. Silloin ollaan yleensä epämukavuusalueen reunalla eikä mailan puristaminen kovemmin auta, vaan sen sijaan toimivampia ajatusmalleja ovat rohkeus kokeilla mitä tapahtuu, ja luotto siihen, että kävi miten tahansa, maailma ei kaadu siihen. Negatiivisen lopputuloksen mielikuvan valmiiksi maalailun sijaan on parempi ajatella ennakkoon, että selviytyisi tilanteesta entistä rohkeampana ja itseensä luottavaisempana, mutta täydellisyyden vaatiminen ja itsensä kiduttaminen jollain, mitä ei ole vielä saavuttanut, ei toimi. Vain oikeissa määrissä onnistumisen odottaminen ja optimismi lisäävät itseluottamusta ja auttavat fokusoitumaan työhön ja johtamiseen paremmin.
Olen aina ollut optimismin kannalla, ja se on johtajaltakin vaadittava asenne, jolla paitsi rakentaa omaa itseluottamusta, inspiroi johdettaviakin luottamaan yhteiseen tekemiseen ja visioon. Johtajuus on viestintää, jolla saa ihmiset tekemään asioita ja se lähtee siitä miten viestii itselleen.